Ajankohtaista
Blogit
Artikkelit
Eduskunnasta
Maakunnasta
Valtuustosta
Yhteys
Kuva-albumi
Ajankohtaista

20.7. KANSANÄÄNESTYS UUDESTA KUNNASTA

Meneillään olevan Uusi kunta -kuntaliitosselvityksen yhteydessä on mahdollista järjestää äänestys liitoksesta. Tästä mahdollisuudesta on esitetty monia mielipiteitä. Epäilijät pelkäävät, ettei kansa sittenkään tiedä, ainakaan tarpeeksi. Puolustajat katsovat, että tulevaisuuden kannalta tehtäviin keskeisiin ratkaisuihin, kuten kuntaliitoksiin, tulee saada selkeästi esiin kuntalaisten oma mielipide. Edustuksellinen päättäminen ei riitä.

Lue artikkeli


1.7. LAHTELAINEN JOHTAMISKULTTUURI

Lahtelainen johtamiskulttuuri on aina ollut suurennuslasin alla. Lahden mallina on ollut, että hyvät johtajat joutuvat savustuksen uhreiksi. Kaupungintalo on suuri sylttytehdas. Onko uudet ja rajoja rikkovat ideat ja toimet on nopeasti vedetty ruotuun, myöskin luottamusmiestaholta?


Lue artikkeli


30.6. Kirjallinen kysymys hallitukselle:
VALTION LIIKELAITOKSEN KILPAILUTTAMINEN


Valtio kilpailuttaa omistamiensa ratojen kunnossapitoa ja rakentamista. Viimeksi kunnossapidon kilpailussa oli alue 8, jonka tarjouskilpailun voitti Maansiirto Veli Hyyryläinen Oy (MVH).

Destia-konserni omistaa MVH:n 100 %:sti. Yritys on ilmoittanut käyttävänsä työvoimana ulkomaista halpatyövoimaa.

 

 

Näin toimien valtion omistama liikelaitos Destia käyttää vääriä ja arveluttavia keinoja kilpaillessaan asiallisesti ja vastuullisesti toimivia yrityksiä vastaan. Destia on myös ilmoittanut voivansa tehdä tappiollisia urakkatarjouksia voittaakseen urakkakilpailuja.

Voiko ja saako Destia ylipäänsä osallistua liikelaitoksena urakkakilpailuihin? Destia toimii eri sarjassa kuin yhtiömuotoiset yritykset toimivat. Voiko valtio sallia Destian tekevän tappiota kilpaillessaan voittoon pyrkivien yhtiöiden kanssa?



Aikaisemmat blogit

21.6. REUMAA SAIRASTAVIEN HOITOPOLKU VARMISTETTU

18.6. ELOKUVAKOULUTUS LAHDESSA

14.6. UUSIA TUULIA PERUSOPETUKSEEN





 

Eduskuntakuvia
Eduskuntatoimet
Vasemmistoliitto
Kalenteri
Ansioluettelo
Suosikit