Matti Kauppila
kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja

 
 
 
Viime aikojen lehtileikkeitä

KUN EI TYÖSSÄKÄYNTIKÄÄN AUTA…
(29.5.)

Suomi on vauras maa. Hyvinvointivaltio. Kansalaisilla on perusturva. Näihin väitteisiin jotkut saattavat jo uskoakin, onhan niistä tullut osa valtaeliitin blogisanastoa.

Totuus on kuitenkin muualla. Esimerkiksi tilastoissa, tällä kertaa: suhteellinen köyhyys on kaksinkertaistunut Suomessa reilussa kymmenessä vuodessa 6 prosentista yli 12 prosenttiin.

Ansiotyössä käyvien kotitalouksissa köyhyysrajan alapuolella elää noin 150 000 suomalaista. Eikä enää auta työssäkäyntikään, pätkä- ja osa-aikatyöt eivät merkitse köyhyysloukusta nousemista. Kun työsuhteet ovat muuttuneet epätyypillisiksi, köyhyysriski on samalla lisääntynyt.

Voidaan perustellusti tehdä johtopäätös siitä, että Lahden seutu on siirtymässä köyhyyden kurimukseen, elleivät poliittiset päättäjät ja elinkeinoelämä tajua tilannetta. Meillä on muutama menestyvä perheyrittäjä, jotka julistavat yrittäjyyden autuutta, kuitenkin tosiasiat puhuvat jotain aivan muuta. Pienten yritysten omistajat ja palkansaajat ovat samalla viivalla kun tarkastellaan toimeentuloa. Kulisseja rakennellaan kovasti, uusi työvoimapolitiikka suosii yrittäjäksi ryhtymistä. Jos ei kauppa käy ja tuotteet mene kaupaksi niin tilanne tyly. Konkurssi tai lopputili niin työttömyys on yhteinen tekijä!

Tuloerot synnyttävät vakavia seurauksia

Monella alalla palkkataso on jäänyt alle suomalaisen keskitason. Erityisesti näin on  Lahden seudulla. Kriittisiä ammattiryhmiä ovat mm. myyjät, tarjoilijat ja siivoojat. Vaikka matalapalkkaisuus ei ole erityisesti köyhyyden syy, monen talouden mahdollisuudet selvitä loukusta ovat entistä hankalammat. 

Jos olet yksinansaitsija, tilanne saattaa olla todella lohduton – oli työtä tai ei. Suhteellinen pienituloisuus on yleisintä yhden tulonansaitsijan lapsiperheissä sekä yksinasuvilla nuorilla ja vanhuksilla. 

On esitetty arvioita, että noin 600 000 suomalaista elää kotitalouksissa, jotka jäävät köyhyysrajan alapuolelle. Luku on kaksinkertainen verrattuna 90-luvun puoliväliin. Ilmiötä on selitetty sillä että pienituloisten tulot nousevat hitaammin kuin keski- ja suurituloisten. Suunta on selvä: rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhistyvät. Tuloerot kasvavat ja se on jo muuttanut suomalaista yhteiskuntaa. Tästä seuraa vaikutusketju, jonka kanssa monet länsimaat kamppailevat: suurten tuloerojen maissa asuinalueet eriytyvät ja turvattomuus lisääntyy. Tulee slummeja joihin ei voi mennä ilman poliisin läsnäoloa. 

Vähimmäisturvaan puututtava pian

Pienipalkkaisten henkilöiden talouksien lisäksi köyhiin kuuluu opiskelijoita ja työttömiä. Opiskelijoiden köyhtyminen johtuu opintotuen reaaliarvon laskusta. Opiskelijakotitalouksiin kuuluvista yli 80 prosenttia jäi pienituloisuusrajan alapuolelle vuonna 2006. Työttömät taas jäävät yhä useammin ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulkopuolelle. 

Neljännes pienituloisimmista on eläkeläisiä. Heidänkin keskuudessaan tuloerot kasvavat, kun työelämän palkkaerot siirtyvät eläkkeisiin. Eläkeläistalouksien pienituloisuus vaihtelee. Se riippuu selvästi eläkkeelle jääneen aikaisemmasta toiminnasta. Kun entisten yrittäjien osuus on 15 % ja toimihenkilöiden 8 %, niin työntekijäammateista eläkkeelle jääneiden pienituloisten osuus on 22 %. Lähes puolet pienituloisista eläkeläisistä on siirtynyt työelämän ulkopuolelta.

 Vähimmäisturvan - työmarkkinatuen sekä asumis- ja toimeentulotuen - tason jääminen jälkeen keskimääräisestä ansiotasosta selittää suurelta osin köyhyyden lisääntymistä. Vähimmäisturvaan on tehty vain indeksikorotuksia, mutta tasoa ei ole korjattu ylöspäin. Nyt olisi korkea aika hallituksen herätä. Vähimmäisturvan tasoa ei saa antaa laskea epätoivoisesti. Siitä on vakavat seuraukset koko yhteiskunnallemme. Olimme sitten hyvinvointivaltiossa tai vaurauden keskellä.

Näinä aikoina keskustellaan Lahden kaupungin budjettiraameista ryhmien välillä, pyydän että edellä kirjoitettu viesti huomioidaan.

 



Lue muita lehtijuttuja












 


 
 
 
Etusivu | Blogi | Ajassa | Kauppila | Galleria | Suosikit | Yhteys