Ajankohtaista
Blogit
Artikkelit
Eduskunnasta
Maakunnasta
Valtuustosta
Yhteys
Kuva-albumi
Valtuustosta
 
VAIKEAA ON PÄÄTÖKSENTEKO


Luottamusmiehen rooli nykypäivän päätöksenteossa on vaikea. Minut valitaan valtuustoon Lahti- nimisessä kaupungissa. Tehtävänäni on toimia paikallisen väestön, esimerkiksi Launeen asukkaiden viihtyisän ympäristön puolesta. On mietittävä sopiiko esimerkiksi moottoritie keskelle vilkkainta kaupungin osaa. Jos äänestäjiesi mielestä ei sovi, niin sitten toimit sen mukaan. Näin on toimittukin ja kannatusta on tullut. Näin valtuutetun rooli toimii: ajat sitä mitä lupaat äänestäjillesi. Pätee yleisesti kaikkeen. Näin terveesti ajattelee varsinkin uusi tuore valtuutettu. Mutta…

Jos aiot olla kunnon poliitikko, niin sinun tulee vähintään kolmesti kieltää äänestäjäsi ja noudattaa sitä käskyä mitä ylhäältä annetaan. Käyttäytymiseesi kytkeytyy monta sellaista asiaa, jotka liittyvät jatkomahdollisuuksiisi. Et olekaan enää äänestäjäsi armoilla vaan kunnon pelimiehenä tai -naisena: ymmärrät median kaikkivoivan merkityksen.

Virkakoneisto suoltaa sitä mitä talouselämä vaatii. Me tarvitsemme moottoriteitä, paikallisteitä, kevyenliikenteen teitä, kouluja eri asteille ja ammateille. Pysyykö tavallinen valtuutettu ja lautakunnan jäsen mukana kaikessa siinä päätöksenteossa mitä nykyään vaaditaan? En ihmettele kaupunkimme tilannetta päätöksenteon suhteen: Muutama johtava virkamies suunnittelee ja päättää siitä mitä esitetään kaupunkimme parhaaksi. Me arvokkaat luottamusmiehet sitten nöyrästi päätämme tehdä niin kuin… on esitetty.

Montako euroa valtuusto pääsi muuttamaan varsinaisessa budjettikokouksessa kaupunginhallituksen esitystä? Ei euroakaan. Valtuuston rooli oli nolla euroa. Tulee jotenkin mieleen siltainsinööri Jaatisen metkut elokuvassa Onnellinen mies; valtuutetut eivät paljoakaan pistä rataa ”rullalle”. Löytyvät tahot, jotka hoitavat hommat toisin? Meille on muodostunut konsensus, jossa ylin päätöksentekoelin eliminoidaan kädettömäksi.
En ihmettele nuorten politiikan vihaamista, ei pääse vaikuttamaan!

Päijät-Hämeen liitto on vuosien saatossa antanut paljon tehtäviä kansanedustajille, jotka pitää hoitaa eteenpäin valtion budjettien kautta toteutukseen saakka. Maakunnallisia aloitteita oli nyt 20 kpl. Paljon puhuttu ja kiistelty Lahden ohitie, vt 12, on ollut joka syksyn ja joulukuun esitysten ja äänestysten kohde valtion budjettia hyväksyttäessä. Näin oli nytkin. Ne, jotka tietä kannattivat paikallisesti, äänestivät vastaan, ja me jotka vastustimme tietä, äänestimme puolesta. Edellisen hallituksen aikana äänestivät kokoomus ja vasemmistoliitto käsi kädessä tien puolesta. Demarit ja kepu vastustivat. Nyt oltiin päinvastoin. Kaikki maakunnalliset hankkeet kaatuivat hallituksen voimin, poikkeavuuksia ei sallittu. Herää kysymys, miksi maakuntaliitto tekee valtavan määrän aloitteita, joita hallituspuolueiden kansanedustajat eivät hyväksy äänestyksissä.

Ennakkosensuuri joissakin maakunnissa on sellainen, ettei yhteisiä maakunnallisia aloitteita tehdä. Sitäkö aloitteita väheksyvät kirjoitukset Päijät-Hämeessäkin merkitsevät? Hallituspuolueiden kansanedustajat vastustavat maakunnallisia hankkeita jollei niille ole saatu ennakkohyväksyntää ministeriöistä.
Mutta maakuntahallituksessa kannattaa ainakin keskustella. Oppositio äänestyttää aloiteet sitten taas ensi joulukuussa.